PELIOIKEUSOHJE

Pelioikeusohje PDF-muodossa 

Draiv´in Golf & Country Club Oy
Pelioikeuksien käyttöä koskeva ohjesääntö

I Pelioikeudet

  1. Yhtiöjärjestyksen 4§:n mukaiset Draiv´in-osakkeet tuottavat kukin yhden henkilökohtaisen pelioikeuden.
  2. Draiv´in-osakkeen tuottama henkilökohtainen pelioikeus voidaan vähintään pelikaudeksi tai yhtiön hallituksen erikseen päätettäessä myös lyhyemmäksi ajaksi siirtää henkilölle, jonka yhtiön hallitus hyväksyy.
  3. Mikäli osakkeenomistaja omistaa kolmesta (3) viiteen (5) Draiv´in-osaketta, voidaan niistä muodostaa yrityspelioikeus. Yrityspelioikeus oikeuttaa käyttämään pelioikeuksia siten, että kolmen (3) osakkeen yrityspelioikeutta voi käyttää viisi (5) henkilöä, neljän (4) osakkeen yrityspelioikeutta voi käyttää kuusi (6) henkilöä ja viiden (5) osakkeen yrityspelioikeutta voi käyttää seitsemän (7) henkilöä.
    Yrityspelioikeuden haltijan on ilmoitettava ennen pelikauden alkua yrityspelioikeutta käyttävät henkilöt.
    Muista yrityspelioikeuden käyttöön liittyvistä asioista päättää yhtiön hallitus.
  4. Mikäli Draiv´in-osakkeen omistaa juridinen henkilö, tulee tämän ilmoittaa se henkilö, jolle henkilökohtainen pelioikeus kuuluu.
  5. Draiv´in-osakkeen omistajan perheeseen kuuluvilla junioreilla (alle 21-vuotias) on myös oikeus pelata golfkentällä sen mukaan, kun golfkentän kapasiteetti ja muut olosuhteet sen sallivat.
  6. Draiv´in-osakkeeseen kuuluvat pelioikeudet voidaan vaihtaa vuosittain pelilippuihin siten, kuin yhtiön hallitus päättää. Hallitus voi myös päättää, että kustakin pelilippuihin vaihdetusta pelioikeudesta maksetaan erillinen vuotuinen maksu. Jokainen pelilippu oikeuttaa haltijansa pelaamaan kentällä yhden pelikierroksen.
  7. Osakkeisiin perustuvien pelioikeuksien käyttämisen ja pelilippuihin vaihtamisen edellytyksenä on, että kaikki osaketta rasittavat yhtiökokousten määräämät vastikkeet ja rahastomaksut korkoineen on maksettu yhtiölle.
  8. Jokaiselta golfkentällä pelaavalta henkilöltä vaaditaan, että hänellä on jonkun rekisteröidyn golfseuran hyväksymä pelilupa.
  9. Pelioikeuden käyttäjältä, joka olennaisella tavalla rikkoo näitä määräyksiä tai yleisesti hyväksyttyjä golf- tai muita käyttäytymissääntöjä vastaan, voidaan hallituksen päätöksellä evätä oikeus pelata yhtiön golfkentällä hallituksen määräämäksi ajaksi.
  10. Yhtiön hallitus voi hyväksyä noudatettavaksi tarkemmat ohjeet ja määräykset liittyen pelioikeuksien käyttöön ja golfpelin käytännön järjestelyihin.

II Maksut

  1. Yhtiöjärjestyksen 6§:n mukaan Draiv´in-osakkeiden osakkeenomistajat ovat velvollisia maksamaan yhtiölle vuotuista vastiketta, jonka yhtiökokous vuosittain päättää.
  2. Yhtiön hallitus päättää ajankohdan, johon mennessä vastike vuosittain on suoritettava. Myöhästyneille maksuille on suoritettava hallituksen vahvistamat viivästysmaksut.

III Vuokra- ja junioripelioikeudet

  1. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on oikeus myös vuokrata pelioikeuksia yhtiön ylläpitämälle golfkentälle. Yhtiön hallitus päättää vuosittain, kuinka monta pelioikeutta yhtiö voi vuokrata ottaen huomioon kentän kapasiteetin ja taloudellisen tilanteen. Draiv´in-osakkeisiin perustuvien pelioikeuksien ja yhtiön vuosittain vuokraamien pelioikeuksien määrä ei voi kuitenkaan yhteensä olla enempää kuin 1050 pelioikeutta.
  2. Yhtiön vuokraamien pelioikeuksien vuotuisista maksuista päättää hallitus.
  3. Yhtiöjärjestyksen mukaisen henkilökohtaisen pelioikeuden lisäksi jokaiseen Draiv´in-osakkeeseen liittyy myös junioripelioikeus siten, että osakkeenomistajan alle 21-vuotiailla perheenjäsenillä on pelioikeus yhtiön ylläpitämällä golfkentällä. Hallitus päättää vuosittain juniorioikeuksiin liittyvät maksut ja pelioikeuden käyttöön liittyvät mahdolliset rajoitukset. Hallitus päättää myös junioripelioikeuksien vuokraamisesta, jolloin näistä perittävät maksut määritellään samansuuruisiksi kuin osakeomistuksee perustuvat junioripelioikeuksien maksut.